Finnairin reittiliikenne väheni runsaat seitsemän prosenttia ja kapasiteettia
supistettiin yhdeksällä prosentilla, mikä paransi käyttöastetta puolitoista
prosenttiyksikköä yli 80 prosenttiin.
Tarjontaa leikattiin mahdollisimman hyvin kysynnän laskua vastaavasti. Kymmenen
prosentin kapasiteettileikkauksilla pidimme käyttöasteen hyvällä tasolla, mutta
hintataso on edelleen laskeva. Lomakauden päättyessä kysynnän arvioidaan
laskevan, joten sopeutamme liikennettä edelleen, Finnairin viestintäjohtaja
Christer Haglund toteaa.
Aasian-liikenne väheni 13 prosenttia edellisvuoden elokuusta. Runsaan 16
prosentin kapasiteettileikkauksella nostettiin käyttöaste yli kolme
prosenttiyksikköä 87 prosenttiin.
Euroopan-liikenne väheni lähes kuusi prosenttia. Tarjonnan leikkaukset pitivät
käyttöasteen viimevuoden tasolla 71 prosentissa. Kotimaassa liikennettä oli noin
viisi prosenttia vähemmän ja Finnairin tarjontaa kaksi prosenttia vähemmän.
Käyttöaste kotimaanliikenteessä oli 61 prosenttia.
Pohjois-Amerikan liikenteessä näkyy New Yorkin -vuorojen lisäys viime vuoteen
nähden. Matkustajamäärä kasvoi vajaat 37 prosenttia ja käyttöaste nousi 92
prosenttiin.
Lomaliikenne väheni elokuussa 25 prosentilla ja tarjontaa vähennettiin 17
prosentilla, joten lomaliikenteen käyttöaste laski lähes yhdeksällä
prosenttiyksiköllä 79 prosenttiin.
Finnairin koko liikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna yli
kymmenen prosenttia elokuussa edellisvuoden elokuuhun verrattuna.
Matkustajamäärä väheni yli yhdeksällä prosentilla. Kuljetetun rahdin määrä
tonneissa mitattuna laski yli 11 prosenttia ja reittiliikenteessä vajaat 11
prosenttia.
Finnairin lennoista 92,7 % saapui aikataulun mukaisesti, mikä on 7,5
prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna. Reittiliikenteen
täsmällisyysprosentti nousi viime vuoden elokuusta 6,4 prosenttiyksikköä ja oli
93,5 prosenttia.
Finnairin koko liikenne
Koko liikenne väheni henkilökilometreissä mitattuna elokuussa 10,2 % ja tarjonta
laski 10,1 %. Matkustajakäyttöaste oli 0,1 % prosenttiyksikköä matalampi eli
80,2 %. Matkustajamäärä laski 9,2 % ja oli 656 484 matkustajaa.
Reittiliikenne
Reittiliikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna 7,3 % ja tarjonta
laski 8,9 %. Matkustajakäyttöaste oli 1,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin viime
vuonna eli 80,4 %. Matkustajamäärä laski 5,4 % ja oli 577 352.
Kansainvälinen reittiliikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna
7,4 % ja tarjonta laski 9,2 %. Matkustajakäyttöaste oli 1,6 prosenttiyksikköä
korkeampi kuin viime vuonna eli 81,2 %. Matkustajamäärä laski 6,5 % ja oli 491
508.
Euroopan reittiliikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna 5,7 % ja
tarjonta laski 5,4 %. Matkustajakäyttöaste oli 0,2 prosenttiyksikköä matalampi
kuin viime vuonna eli 70,9 %. Matkustajamäärä laski 5,2 % ja oli 357 504.
Pohjois-Amerikan reittiliikenne lisääntyi myydyissä henkilökilometreissä
mitattuna 36,8 % ja tarjonta kasvoi 36,4 %. Matkustajakäyttöaste oli 0,3
prosenttiyksikköä korkeampi kuin viime vuonna eli 92,0 %. Matkustajamäärä nousi
36,8 % ja oli 21 937.
Aasian reittiliikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna 13,2 % ja
tarjonta laski 16,4 %. Matkustajakäyttöaste oli 3,1 prosenttiyksikköä korkeampi
kuin viime vuonna eli 87,1 %. Matkustajamäärä laski 15,6 % ja oli 112 067.
Kotimaan reittiliikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna 4,7 % ja
tarjonta laski 2,0 %. Matkustajakäyttöaste oli 1,7 prosenttiyksikköä matalampi
kuin viime vuonna eli 60,9 %. Matkustajamäärä nousi 1,9 % ja oli 85 844.
Lomaliikenne
Lomaliikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna 25,0 % ja tarjonta
laski 16,8 %. Matkustajakäyttöaste oli 8,6 prosenttiyksikköä matalampi kuin
viime vuonna eli 78,9 %. Matkustajamäärä laski 30,1 % ja oli 79 132.
Rahti
Kuljetetun rahdin määrä tonneissa mitattuna väheni 11,5 %.
Reittiliikenteessä rahdin määrä väheni 10,8 %. Aasian reittiliikenteessä rahdin
määrä väheni 11,2 %, Euroopan reittiliikenteessä 9,4 % ja Pohjois-Amerikan
reittiliikenteessä 9,9 %. Rahtiliikenteen käyttöaste Aasian liikenteessä oli
75,1 % ja Pohjois-Amerikan liikenteessä 48,9 %.
Konsernin ulkopuolelta vuokratuilla rahtikoneilla kuljetetun rahdin määrä väheni
82,4 %.
Täydelliset liikenneluvut
http://www.finnairgroup.com/linked/fi/sijoittajat/Monthly_traffic_data_AUG2009FI
.pdf
Finnair Oyj
Viestintä
8.9.2009
Lisätietoja:
Lasse Heinonen, talousjohtaja, varatoimitusjohtaja, puh. 09 818 4950
Christer Haglund, viestintäjohtaja, puh. 09 818 4007
Petteri Kostermaa, johtaja, liikenteen suunnittelu, puh. 09 818 8504
Timo Riihimäki, myyntijohtaja, rahti, puh. 09 818 5487