Finnair Oyj Lehdistötiedote Finnair toimittanut jo tuhansia viivästyneitä matkatavaroita asiakkaille
Finnair on saanut laittoman työtaistelun aiheuttaman matkatavarasuman
purkamisen hyvin käyntiin. Yli 4 000 matkatavaraa on jo toimitettu asiakkaille
ja perjantain aikana tilanne paranee edelleen. Finnair toimittaa viivästyneet
matkatavarat asiakkaille kotiin lisäresursseja apuna käyttäen.
"Olemme kouluttaneet kaikki mahdolliset resurssimme viivästyneiden
matkatavaroiden käsittelyyn, joten käsittely nopeutuu jatkuvasti", Finnairin
maapalveluista vastaava Jukka Hämäläinen kertoo.
Maapalvelutoimintoja on laittoman lakon aikana hoidettu esimiesvoimin niin
paljon kuin mahdollista. Lisätyövoimaa on saatu mm. Baronalta, jolle asemataso-
ja kuormauspalvelut siirtyivät liiketoimintakaupan yhteydessä. Finnair ja
viranomaiset ovat tehneet jatkuvasti yhteistyötä, ja uuden työvoiman käytössä
täytetään turvallisuusmääräykset.
Finnair on joutunut laittoman työtaistelun vuoksi perumaan maanantaista lähtien
yhteensä noin 90 edestakaista lentoa, mikä koskettaa vajaata 9 000 matkustajaa.
Laukkuja on viivästynyt yhteensä noin 12 000, joista yli 4 000 on jo toimitettu
asiakkaille.
Tilanteen helpottamiseksi Finnair kehottaa matkustajia mahdollisuuksien mukaan
välttämään lähtöselvitettävän matkatavaran mukaanottoa ja käyttämään internet-
ja kioskilähtöselvityspalveluja.
Tietoja päivitetään jatkuvasti osoitteessa www.finnair.fi/info. Aikataulut sekä
peruutukset näkyvät Finavian sivuilla osoitteessa
http://www.helsinki-vantaa.fi/lahtevatulkomaa.
Finnair palvelee asiakkaita varauksiin ja lentolippuihin liittyvissä asioissa
puhelimitse maksuttomassa numerossa 0800 9 3466 ja numerossa 0600 140 140 (3,12
e/vastattu puhelu + pvm). Molemmat numerot palvelevat 24 tuntia vuorokaudessa.
Ulkomailta soitettaessa yleiset asiakaspalvelunumerot ovat +358 800 9 3466 tai
+358 600 140 140 (3,12 e/vastattu puhelu + pvm). Myös paikalliset call centerit
palvelevat normaalisti. Asiakkaita palvellaan myös tekstiviesteillä. On
suositeltavaa käyttää internetpalveluita, sillä puhelinpalvelut voivat
ruuhkautua.
Finnair pahoittelee asiakkailleen laittoman työtaistelun johdosta aiheutuvaa
haittaa.
Finnair Oyj
Viestintä
4.12.2009
Lisätietoja:
Lisätietoja: Finnair Media Desk p. (09) 818 4020 tai media.desk(a)finnair.com