Finnair Oyj Lehdistötiedote Finnairin viime vuosi odotetusti tappiolla
Finnair-konsernin liikevaihto viime vuodelta laski 18,5 prosenttia 1 838
miljoonaa euroon. Toiminnallinen tulos painui 180 miljoonaa euroa tappiolle.
Tulos ennen veroja oli 134 miljoonaa euroa tappiollinen. Finnairin liikenne
väheni yhdeksän prosenttia.
"Vuosi 2009 oli koko lentoliikenteessä historiallisen vaikea. Finnairin osalta
tilanteen teki erityisen vaikeaksi voimakas kysynnän lasku Suomessa sekä alalla
vallitsevan ylikapasiteetin tuoma hintakilpailu monilla pääreiteillämme",
Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen sanoo.
Liikevaihdon laskuun vaikutti matkustus- ja rahtikysynnän nopea heikkeneminen
viime vuoden aikana. Lisäksi lentolippujen keskihinta laski viime vuonna 12
prosenttia ja rahtihinnat 30 prosenttia. Yksikkökustannukset laskivat vuoden
lopussa seitsemän prosenttia.
"Hintatason lasku johtui suurelta osin yritysmatkustuksen vähenemisestä ja
siirtymisestä halvempiin hintaluokkiin. Kustannusten alentaminen lentoyhtiössä
tuottojen laskua vastaavasti on vaikeaa".
Finnairin matkustajamäärä reitti- ja lomalennoilla oli yhteensä vajaat 7,5
miljoonaa, mikä on kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kapasiteettileikkauksilla matkustajakäyttöaste saatiin pidetyksi hyvällä
tasolla 76 prosentissa.
Selkeä myönteinen kehitys on tapahtunut toiminnan ja palvelun laadussa.
Täsmällisyys nousi viime vuonna 81 prosentista 87 prosenttiin.
Asiakastyytyväisyys nousi tammikuussa tehdyssä tutkimuksessa.
"Finnairin lentojen täsmällisyys ja asiakkaiden tyytyväisyys ovat mittausten
mukaan parantuneet selvästi loppuvuoden hankaluuksista huolimatta, kiitos tästä
kuuluu ammattitaitoiselle henkilökunnalle.
Kysynnässä on nähtävissä myönteisiä merkkejä erityisesti yritysmatkustuksessa
ja rahdissa Suomen ulkopuolisilla markkinoilla. Jatkamme
Eurooppa-Aasia-strategian toteutusta modernin laivaston ja hyvän tuotteen
turvin", Mika Vehviläinen sanoo.
Finnairissa on käynnissä 200 miljoonan euron tulosparannusohjelma, josta
henkilöstökululeikkausten osuus on 120 miljoonaa euroa. Viime vuonna ohjelma
toi jo 100 miljoonan euron säästöt.
"Finnairissa aloitettuja tehostamistoimia pitää jatkaa hyvin määrätietoisesti.
Kannattavuuden parantamiseksi meidän tulee säästöjen rinnalla ponnistella
voimakkaasti kysynnän kasvun nostamisen, uusien tulolähteiden luomisen ja
keskihintojen parantamisen puolesta", Vehviläinen toteaa.
Finnair Oyj
Viestintä
5.2.2010
Toimitusjohtaja Mika Vehviläisen haastattelu www.finnair.fi/konserni