 Kaukoliikenteeseen uudet Airbus A330-laajarunkokoneet
Finnairin kaukoliikenteen laivastouudistus etenee nopeassa tahdissa. Vuoden 2009 aikana Finnair vastaanottaa viisi tuliterää Airbus A330 -konetta. Ensimmäinen niistä laskeutui Toulousen-tehtaalta Helsinki-Vantaalle 26. maaliskuuta, viidennen vuoro on marraskuussa. Modernit Airbus-koneet edustavat uudenaikaista teknologiaa: tekninen luotettavuus, matkustusmukavuus ja polttoainetehokkuus ovat koneissa huippuluokkaa.
Finnair on keskittynyt reittiliikenteessään Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen. Finnairissa valittiin laivastopäätöksiä tehdessä konetyyppi, joka sopii parhaiten yhtiön tulevaisuuden reittisuunnitelmiin Aasian-laajentumisessa. Finnair on jo vastaanottanut viisi A340-konetta vuosien 2006-2008 aikana. Tänä vuonna laivastoon liittyy viisi A330-konetta ja ensi vuonna kolme. Hyvin palvelleet MD-11-koneet väistyvät laivastosta vuoden 2010 alussa.
Polttoaineenkulutus pienenee
Uusien koneiden hankinta parantaa merkittävästi sekä kannattavuutta että ympäristötehokkuutta. Lentäminen modernilla, vähän polttoainetta kuluttavalla kalustolla on parasta ympäristötyötä, mitä lentoyhtiö voi tehdä. A330-koneet kuluttavat 20 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin poistuvat MD-11-koneet.
Ensiluokkaista matkustusmukavuutta
Uusien koneiden teknisesti korkeatasoiset ratkaisut lisäävät merkittävästi matkustusmukavuutta. Uusissa Airbus-koneissa matkustajat voivat lähettää tekstiviestejä ja he pääsevät valitsemaan koneen monipuolisista viihde- ja viestintämahdollisuuksista.
Uusien A330-lentokoneiden vastaanotto uudistaa pikku hiljaa koko Finnairin laivaston matkustamoilmettä. Istuinten tekstiilit niin bisnes- kuin turistiluokassa ottavat askeleen laivastonsinisestä kohti vaaleaa siniharmaan sävyä.
Optimaalinen kone kullekin reitille
A330- ja A340-konetyypit eroavat toisistaan lentokantaman ja rahdin kuljetuskapasiteetin osalta. A330-konetta käytetään lyhyemmillä kaukoreiteillä, kuten New Yorkin- ja Delhin-lennoilla sekä Soulin- ja Nagoyan-reiteillä, joilla rahtikysyntä on vähäisempää.
A330-koneiden vastaanottoaikataulu
OH-LTM maaliskuu, ensilento New York 6.4.
OH-LTN huhtikuu, ensilento Delhi 1.5.
OH-LTO toukokuu, ensilento Delhi 20.5.
OH-LTP kesäkuu, ensilento* Osaka heinäkuu
OH-LTR marraskuu
OH-LTS 1/10
OH-LTT 2/10
OH-LTU 4/10
*Lentokohteisiin ja -päiviin saattaa tulla muutoksia.
Kuvia uudesta A330-koneesta löytyy Finnairin kuvapankista. Palveluun ei tarvitse kirjautua.


 Maaliskuussa vastaanotettu kaksimoottorinen A330-lentokone lähtee ensimmäiselle kaupalliselle kaukolennolleen New Yorkiin 6.4.


 Finnairin nelimoottorinen A340-lentokone on optimaalinen pidemmillä kaukoreiteillä, kuten Tokion- ja Bangkokin-reitillä.
|