| OSAKKEENOMISTAJAT
Osakkeet ja osakepääoma
Finnairin kaupparekisteriin merkitty osakemäärä 31.12.2009 oli 128 136 115 osaketta. Yhtiökokouksessa kullakin osakkeella on yksi ääni. Rekisteröity osakepääoma 31.12.2009 oli 75 442 904,30 euroa.
Osakkeiden noteeraus
Finnair Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingin pörssissä.
Osinkopolitiikka
Finnairin osinkopolitiikan tavoitteena on maksaa suhdannesyklin aikana keskimäärin vähintään kolmasosa osakekohtaisesta tuloksesta osinkoina. Yhtiön kulloinenkin tuloskehitys ja näkymät sekä rahoitustilanne ja pääomatarpeet pyritään ottamaan huomioon.
Avainhenkilöiden kannustinjärjestelmät
Finnair Oyj:n hallitus hyväksyi 22.3.2007 konsernin avainhenkilöille tarkoitetun osakepalkkiojärjestelmän 2007-2009, joka on esitetty liitetiedossa numero 26. Järjestelmä ei vaikuta osakkeiden kokonaismäärään. Palkkion määrä on sidottu Finnair-konsernin taloudelliseen kehitykseen.
Hallituksen valtuudet
Varsinainen yhtiökokous 27.3.2008 myönsi hallitukselle uudet valtuudet enintään 5 000 000 oman osakkeen hankkimiseen ja enintään 5 500 000 oman osakkeen luovuttamiseen. Ostovaltuutus oli voimassa vuoden 2009 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti ja luovuttamisvaltuutus on voimassa 31.3.2011 loppuun. Valtuutuksen käsittämien osakkeiden osuus on vähemmän kuin viisi prosenttia yhtiön osakepääomasta. Valtuutuksen nojalla Finnair ei hankkinut eikä luovuttanut vuonna 2009 osakkeita.
Vuoden 2009 lopussa Finnairin hallussa oli 387 429 omaa osaketta eli 0,30 prosenttia vuoden viimeisen päivän osakemäärästä.
Muita voimassa olevia valtuuksia, kuten osakeantivaltuuksia tai vaihtovelkakirja- tai optio-oikeuksien liikkeellelaskuvaltuuksia hallituksella ei ole.
Valtion omistus
Tilikauden päättyessä 31.12.2009 Suomen valtio omisti 55,8 prosenttia yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä. Eduskunta päätti 20.6.1994, samalla kun annettiin suostumus valtionomistusosuuden laskemiseen Finnair Oyj:ssä alle kahden kolmasosan, että valtion tulee omistaa Finnair Oyj:n osakkeista yli puolet.
Johdon osakkeenomistus
Yhtiön hallituksen jäsenet sekä toimitusjohtaja omistivat 31.12.2009 yhteensä 78 480 osaketta, mikä on 0,06 prosenttia koko osakemäärästä ja äänivallasta.
Osakkeen kurssikehitys ja vaihto
Finnair Oyj:n osakkeen noteeraus NASDAQ OMX Helsingin pörssissä tilikauden viimeisenä päivänä oli 3,75 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo oli 31.12.2009 480,5 miljoonaa euroa (626,6). Vuoden 2009 aikana Finnairin osakkeen ylin kaupantekokurssi oli 5,24 euroa (8,49), alin kurssi 3,52 euroa (3,50) ja keskikurssi 4,15 euroa (6,10). Osakkeita välitettiin NASDAQ OMX Helsingin pörssissä tilikauden 2009 aikana 13,8 miljoonaa kappaletta (64,8) vaihtoarvoltaan 57,5 miljoonaa euroa (395,2).

|