| AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ
Avainhenkilöiden palkitsemisjärjestelmään liittyvät kysymykset valmistellaan hallituksen palkitsemis- ja nimitysvaliokunnassa. Päätökset tekee yhtiön hallitus. Johdon kannustinpalkkio määräytyy vuosittain yhtiön osakekohtaisen tuloksen, sijoitetun pääoman tuoton, yksikkökohtaisten laatu- ja prosessimittareiden sekä henkilökohtaisen suorituksen arvioinnin perusteella. Palkkion suuruus vastaa enimmillään 40 prosenttia vuoden rahapalkasta.
Vuosien 2007-2009 osakepalkkiojärjestelmään kuuluu noin 70 konsernin avainhenkilöä. Osakepalkkiojärjestelmän palkitsevuus perustuu sijoitetun pääoman tuottoon ja osakekohtaiseen tulokseen, joiden tavoitetasot hallitus päättää vuosittain. Osakepalkkioihin liittyy myyntirajoituksia.
Finnair Oyj:n osakepalkkiojärjestelmä 2007-2009
Finnair Oyj:n hallitus hyväksyi 22.3.2007 uuden osakepalkkiojärjestelmän vuosille 2007-2009. Osakepalkkiojärjestelmässä avainhenkilöillä on mahdollisuus saada palkkiona yhtiön osakkeita kolmelta vuoden pituiselta ansaintajaksolta sen mukaan kuin ansaintajaksolle asetetut tavoitteet saavutetaan. Lisäksi rahana maksettava osuus on 1,5-kertainen osakkeiden arvoon verrattuna.
Hallitus päättää vuosittain kullekin ansaintajaksolle asetettavat tavoitteet. Tavoitteet määritellään Finnair-konsernin taloudellisen kehityksen perusteella. Ansaintajaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen määrää sen, kuinka suuri osa enimmäispalkkiosta maksetaan. Kolmivuotisella periodilla koko kolmen vuoden osakepalkkioiden tuotto yhteensä voi kuitenkin olla enintään kolmen vuoden bruttoansiota vastaava määrä.
Ansaintajaksolta 2007 maksetaan palkkiota, jos Finnair-konsernin osakekohtainen tulos (EPS) ylittää 0,70 euroa ja sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) ylittää 8 prosenttia. Palkkio maksetaan täysimääräisenä, jos EPS on vähintään 1,20 euroa ja ROCE vähintään 14 prosenttia. Näiden arvojen välillä palkkio määräytyy lineaarisesti. Hallitus on allokoinut osakkeita ansaintajaksolle 2007 yhteensä 398 787 kpl. Osakepalkkiojärjestelmän toteutuma vuonna 2007 on noin 94 prosenttia enimmäismäärästä. Tilinpäätökseen on kirjattu 9,0 miljoonaa euroa osakeperusteisia velkoja.
Finnair Oyj:n osakepalkkiojärjestelmä 2004-2006
Finnair Oyj:n hallitus hyväksyi 18.6.2004 osakepalkkiojärjestelmän 2004-2006. Osakepalkkiojärjestelmässä avainhenkilöillä oli mahdollisuus saada palkkiona yhtiön osakkeita kolmelta vuoden pituiselta ansaintajaksolta sen mukaan kuin ansaintajaksolle asetetut tavoitteet saavutettiin. Lisäksi rahana maksettava osuus oli 1,5-kertainen osakkeiden arvoon verrattuna.
Hallitus päätti vuosittain kullekin ansaintajaksolle asetettavat tavoitteet. Tavoitteet määriteltiin Finnair-konsernin taloudellisen kehityksen perusteella. Ansaintajaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen määräsi sen, kuinka suuri osa enimmäispalkkiosta maksettiin. Ansaintajaksolta 2004 maksettiin osakepalkkioita 9 prosenttia enimmäispalkkioiden määrästä ja osakeosuus oli yhteensä 37 800 osaketta (6,30 euroa/kpl).
Ansaintajaksolta 2005 maksettiin osakepalkkioita 86 prosenttia enimmäispalkkioiden määrästä ja osakeosuus oli yhteensä 383 097 osaketta (12,20 euroa/kpl). Ansaintajaksolta 2006 ei maksettu osakepalkkioita, koska osakepalkkiojärjestelmän tavoitteita ei saavutettu.
Johtoryhmän osakepalkkiot 2004-2007

|