FINNAIR JA UNICEF KERÄÄVÄT VAROJA VIETNAMIN AIDS-LASTEN HYVÄKSI
Finnairin ja UNICEFin Change for Good -keräyksellä on vuodesta 2006 alkaen uusi kohde. Varoja kerätään aidsin vastaiseen työhön vietnamilaislasten hyväksi kolmen vuoden ajan.
Viimeisin Change for Good -keräys, joka alkoi marraskuussa 2007 ja päättyi loppiaisena, tuotti parhaimman tuloksen vuosiin. Rahaa kerättiin 66 678 euroa vietnamilaislapsille, joiden elämää varjostaa hiv tai aids. Tänä vuonna Change for Good -tuotoilla autetaan 300 000 lasta.
Finnair haluaa olla mukana auttamassa siellä, missä se itsekin toimii eli Aasiassa. Yhtiöllä on talvisin lomalentoja Vietnamiin.
Vietnamissa on yli 260 000 hiv-positiivista henkilöä, joista joka kymmenes oli alle 19-vuotias. Seitsemässä vuodessa raskaana olevien naisten tartunnat ovat yli kymmenkertaistuneet. Aidsin ja sen esiasteen hiv:n arvioidaan vaikuttavan lähes 300 000 lapsen elämään. Aids-työssä saadaan pienillä summilla paljon aikaiseksi: rokotus, joka estää hiv-aidsin siirtymästä äidistä lapseen synnytyksen yhteydessä maksaa vain neljä euroa.
Kampanjoihin on voinut osallistua pääasiassa Finnairin kansainvälisillä lennoilla. Kampanjasta on kerrottu lennoilla videolla ja kuulutuksissa. Lisäksi Unicefin keräyslippaita on ollut joissakin Finnairin toimipisteissä. Viimeisin keräys järjestettiin Finnairin lennoilla jouluna 2006. Yhtiö on useana vuonna lahjoittanut myös joulukortteihin ja -lahjoihin varatut rahansa Change for Good -keräykseen.
Finnair on tehnyt Change for Good -yhteistyötä jo 11 vuoden ajan. Tuotto käytettiin vuosina 1994 ja 1996 Ruandan lapsien hyväksi. Vuonna 1998 kohteena olivat Kaliningradin huumeongelman kanssa kamppailevat nuoret, vuonna 1999 Kosovo ja vuonna 2000 Etiopia.
Vuosina 2001-2005 keräyksellä tuettiin Nepalin tyttöjen koulutusta. Kaikkiaan Suomen Unicefin ja Finnairin yhteistyön tuloksena kolmen vuoden aikana 19 050 nepalilaistyttöä pääsi aloittamaan koulukäynnin, 20 koulua peruskorjattiin ja 351 opettajaa koulutettiin sekä perustettiin 18 lastenkerhoa, joissa lapset oppivat hyödyllisiä taitoja.
Change for Good on ollut myös oneworld-allianssin yhteinen hyväntekeväisyyskohde jo vuodesta 1999.

|