Yhteiskuntavastuun kantaminen alkaa taloudesta. Kilpailukykyinen ja kannattava Finnair pystyy investoimaan moderniin laivastoon, mikä on suurin ympäristöteko, jonka lentoyhtiö voi tehdä. Jo nyt Finnairin Euroopanlaivasto on yksi maailman moderneimmista ja kaukoliikennelaivaston uudistus on parhaillaan käynnissä.
Taloudellisesti tasapainoinen ja menestyksekästä kasvustrategiaa toteuttava Finnair pystyy kantamaan myös sosiaalisen vastuunsa, turvaamaan työpaikat ja luomaan niitä lisää. Henkilöstön hyvinvointi on myös menestyksen edellytys. Vastuuntuntoinen ja avoin ympäristöasioiden hoitaminen on kiinteä osa konsernin liiketoimintaa. Haluamme olla johtavia lentoyhtiöitä ympäristöasioissa.
Käymme vastavuoroista keskustelua aktiivisesti ja avoimesti toimintamme vaikutuksista sidosryhmiemme kanssa. Finnair laajensi vuoteen 2007 asti julkaistun ympäristöraportin vastaamaan paremmin yhteiskuntavastuuta kokonaisuutena. Vuosittainen kestävän kehityksen raportti on yhteiskuntavastuuviestintämme perusta.
Finnair keskittyy liiketoiminnan kasvattamisessaan Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen, jossa pystymme tarjoamaan Helsingin kautta nopeimmat, suorimmat ja siten vähäpäästöisimmät reitit.
Otamme ympäristönäkökohdat huomioon päätöksenteossamme. Keräämme ja arvioimme järjestelmällisesti tietoa tuottamiemme palvelujen ympäristövaikutuksista. Näin saadun tiedon avulla sitoudumme jatkuvaan kehitystyöhön ympäristövaikutusten vähentämiseksi ja ympäristönsuojelun tason parantamiseksi.
Edistämme vastuullista ja kestävää matkailua ja otamme eettiset näkökohdat huomioon sopimuskumppaneita valitessamme.
Vastuu alkaa omasta toiminnasta, mutta myös pitkäjänteiset kumppanuudet ja erilaisiin hankkeisiin osallistuminen ovat osa Finnairin yhteiskuntavastuuta. Niiden avulla Finnair toimii laajemmin yhteiskunnan osana.